Ruokintaopas

Hevosen ravinnontarve on yksilöllistä ja se vaihtelee rodun, koon, iän, sukupuolen ja aktiivisuuden mukaan. Myös lämpötila, valmennuksen laatu ja taso vaikuttavat ravinnontarpeeseen.

Hevonen tarvitsee sopivan määrän vettä, hiilihydraatteja, rasvoja, valkuaisaineita, kivennäisaineita ja vitamiineja. Hiilihydraatit ja rasvahapot ovat hevosen tärkeimmät energialähteet. Ravintoaineita hevonen tarvitsee elimistön rakennusaineiksi, elintoimintojen ylläpitämiseen ja liikkumiseen sekä lisääntymiseen.

Vesi

Aikuisen hevosen vedentarve on 30–40 litraa päivässä, mutta valmennus, maidontuotanto tai korkea lämpötila voi jopa kaksinkertaistaa veden tarpeen. Vedellä on tärkeä rooli rehun muokkauksessa ja hajotuksessa. Se kuljettaa myös elimistön ravinto- ja kuona-aineita. Hevonen tietää vedentarpeensa parhaiten itse, joten raikasta juomavettä pitää olla aina saatavilla.

Energia

Hevonen tarvitsee energiaa lihastyöhön, kasvuun, tiineyteen ja maidontuotantoon sekä kylmissä olosuhteissa oman kehon lämmöntuotantoon. Eniten energiantarpeeseen vaikuttavat valmennuksen kesto ja tempo sekä hevosen koko.

Hevosen energiantarvetta ja rehujen energiapitoisuutta mitataan muuntokelpoisena energiana (ME), jonka yksikkö on megajoule (MJ). Erilaisissa rasituksissa hevosen energiantarve ilmoitetaan yleensä sataa elopainokiloa kohti.

Hevosen pääasiallisia energianlähteitä ovat rehujen hiilihydraatit (sokerit, tärkkelys sekä kuitu) ja rasvat. Helppoliukoisten hiilihydraattien ja rasvojen hajoamistuotteet imeytyvät ohutsuolessa. Paksusuolen pieneliöt puolestaan hajottavat rehun sulavat kuituaineet ja muodostavat samalla haihtuvia rasvahappoja, jotka imeytyvät hevosen verenkiertoon.

Kovaan rasitukseen altistuva urheiluhevonen tarvitsee paljon ja monipuolista energiaa. Hevonen pystyy syömään rehua vain rajoitetusti, mutta suuri energiantarve voidaan tyydyttää lisäämällä ravintoon kasviöljyjä. Ne sisältävät energiaa kolme kertaa viljoja enemmän ja niiden sulavuus on erinomainen.

Mitä enemmän väkirehuja ruokinta sisältää, sitä säännöllisemmin, useammin ja pienemmissä erissä hevonen on ruokittava. Yksipuolinen helppoliukoisten hiilihydraattien (tärkkelys eli viljat, sokerit) käyttö energianlähteenä voi kasvattaa lihasten glykogeenivarastot liian suuriksi. Seurauksena on lihasten kipeytymistä, lihasjäykkyyttä ja jopa lannehalvaus. Rasvojen energia ei lisää glykogeenivarastoja, mutta liikaruokinta johtaa ylivireytymiseen ja lihomiseen. Liikalihavuus ja sen aiheuttama metabolinen oireyhtymä ovat yleinen ongelma vähän liikkuvilla harrastehevosilla.

Valkuainen

Valkuaisaineet ovat elimistön rakennusaineita, joita hevonen käyttää elintoimintojensa ylläpitoon, kasvuun, tiineyteen, maidontuotantoon ja lihastyöhön. Valkuaisaineet rakentuvat aminohapoista. Hevoselle välttämättömiä aminohappoja on noin kymmenen. Niistä tärkeimmät ovat lysiini ja metioniini. Eläin ei pysty tuottamaan näitä aminohappoja itse, joten ne on saatava ravinnosta.

Erityisen tärkeitä välttämättömät aminohapot ovat alle vuoden ikäiselle varsalle, joka käyttää niitä lihasmassansa, jänteidensä ja sidekudostensa rakentamiseen. Välttämättömiä aminohappoja, kuten lysiiniä, tulee olla varsan päivittäisessä ravinnossa, sillä eläimen keho ei pysty korvaamaan lysiiniä muilla aminohapoilla. Varsojen lisäksi myös imettävät tammat ja siitoshevoset tarvitsevat runsaasti hyvälaatuista ja aminohappokoostumukseltaan hevoselle soveltuvaa valkuaista.

Hevosen valkuaistarve ja rehujen valkuaispitoisuus ilmoitetaan sulavana raakavalkuaisena (srv). Rehujen valkuaisaineet hajoavat pääosin ohutsuolessa ja osin paksusuolessa mikrobien hajottamana. Hevonen voi kuitenkin käyttää hyväkseen lähinnä vain ohutsuolesta imeytyvää valkuaista.

Rehun sisältämä valkuainen on hevoselle sitä arvokkaampaa, mitä enemmän se sisältää sellaisia aminohappoja, joita hevonen ei itse pysty valmistamaan. Parasta valkuaista onkin eläintuotteista, esimerkiksi maitojauheesta peräisin oleva valkuainen.

Kasviperäisistä raaka-aineista soija on aminohappokoostumukseltaan erinomainen ja siksi se on yleisesti käytetty valkuaisenlähde ruokinnassa ja rehuseoksissa. Soijaa käytettäessä lysiinin riittävään määrään on kiinnitettävä erityishuomiota.

On myös huomioitava, että ruokinnasta saadun valkuaisen bruttomäärä ei kasva liian suureksi. Eläin joutuu poistamaan ylimääräisen valkuaisen kehostaan virtsan mukana ja tällä voi olla haitallinen vaikutus myös kivennäisten imeytymiseen ja siten luuston koostumukseen. Se saattaa aiheuttaa myös suoliston toimintahäiriöitä ja hermostuneisuutta sekä kasvaville varsoille luuston kehityshäiriöitä. Optimaalinen valkuaisrehun aminohappokoostumus vähentää ylimääräistä virtsan eritystarvetta.

Suomen oloissa varsojen, imettävien tammojen ja siitoshevosten yliruokinnan riski on vähäinen. Sen sijaan urheiluhevosten valkuaisen saantia voidaan joutua rajoittamaan.

Rasvat

Rasvat hajoavat hevosen ruuansulatuksessa rasvahapoiksi, jotka imeytyvät sellaisenaan ohutsuolesta ja toimivat polttoaineena hevosen aerobisessa eli hapen alaisessa energiantuotannossa. Hevonen tarvitsee rasvaa aerobiseen energiantuotantoonsa; riittävä rasvansaanti esimerkiksi varmistaa, että elimistön glykogeenivarastot riittävät kilpailuissa loppukiriin. Lisäämällä hevosen ravintoon kasviöljyä voidaan vähentää yksipuolisen viljaruokinnan riskejä, kuten ruuansulatushäiriöitä ja lihasjäykkyyttä. Kun ruokinnassa käytetään runsaasti rasvoja, on myös E-vitamiinin saannin määrää nostettava.

Vitamiinit

Vitamiinit ovat välttämättömiä hevosen elintoiminnoille, kasvulle ja ravinto- aineiden hyväksikäytölle. Ne imeytyvät ohutsuolesta, lukuun ottamatta paksusuolen pieneliöiden tuottamia vitamiineja.

Vitamiinit jaetaan rasvaliukoisiin (A, D, E ja K) ja vesiliukoisiin (B-ryhmä ja C) vitamiineihin. Hevonen pystyy varastoimaan rasvaliukoisia vitamiineja 2–3 kuukauden tarpeeseen. Vesiliukoisia vitamiineja hevonen ei kuitenkaan pysty varastoimaan, joten niiden saanti tulee varmistaa jokapäiväisessä ravinnossa.

Vitamiinien tarve lisääntyy rasitustiloissa, nopean kasvun ja tiineyden aikana sekä ruokinnan tai ympäristön muuttuessa. Myös runsas valmentaminen ja kilpailu lisäävät vitamiinien tarvetta. Kannattaa myös muistaa, että korsirehujen vitamiinit tuhoutuvat helposti korjuun ja varastoinnin yhteydessä.

Vitamiinien tehtävät

A-vitamiinin tehtävät

• näkökyky, silmän toiminta
• ihon, kavioiden, karvapeitteen kunto
• suojaa limakalvoja

Puutosoireet

• ihon ja karvapeitteen huono kunto
• hengitystiesairauksiin altistuminen lisääntyy Erityistä
• turvaa kasvuikäisillä luuston kehityksen
• A-vitamiinilisä on vuodenvaihteen jälkeen tarpeellinen kaikille hevosille, valmennettaville hevosille koko vuoden

D-vitamiinien tehtävät

• säätelee kalsiumin imeytymistä ja pidättymistä luustoon
• vaikuttaa luuston kehitykseen

Puutosoireet

• luuston pehmeneminen
• nivelturvotus, selkäkivut

Erityistä

• tuoreet kasvit ja kuiva heinä sisältävät vain vähän D-vitamiinia
• auringonvalolla on tärkeä yhteys D-vitamiinin muodostumiseen
• Suomen pimeä talvi, runsas loimitus ja maneesin käyttö lisäävät D-vitamiinin täydennystarvetta

E-vitamiinin tehtävät

• suojaa elimistöä hapettumiselta
• vaikuttaa edullisesti lihaskudokseen ja energiantuotantoon
• lisää vastustuskykyä

Puutosoireet

• lihasvaurioille altistuminen
• suorituskyky heikkenee
• lisääntymisongelmat

Erityistä

• heinä-kaura–ruokinta ei riitä turvaamaan valmennuksessa olevan hevosen E-vitamiinin saantia
• rasvan (kasviöljyn) käyttö ruokinnassa lisää tarvetta n. 200 mg/1 dl öljyä

K-vitamiinien tehtävät

• mukana veren hyytymisprosessissa ja luuston kehittymisessä

Erityistä

• pitkän antibioottikuurin jälkeen hevonen voi tarvita K-vitamiinilisän

B-ryhmän vitamiinien tehtävät

• mukana energiantuotannossa ja ruoansulatuksessa
• mukana hermoston, lihaksiston ja sydämen toiminnoissa

Puutosoireet

• ihon ja karvapeitteen huono kunto
• limakalvojen kuivuminen ja haluttomuus Erityistä
• B-vitamiinilisä voi olla tarpeen kilpahevoselle ja erityisesti ruuansulatuskanavan ongelmien yhteydessä

C- vitamiinin tehtävät

• muiden vitamiinien toiminnan säätely
• raudan imeytyminen
• sidekudosten muodostuminen

Erityistä

• tavallisesti hevosen oma tuotanto riittää
• kova stressi ja rasitus voivat heikentää tuotantoa
• synergiaedut E-vitamiinin kanssa

Kivennäis- ja hivenaineet

Kivennäis- ja hivenaineet ovat tärkeitä luuston ja sidekudosten rakennusaineita. Ne osallistuvat myös moniin elimistön kemiallisiin reaktioihin. Tärkeimmät kivennäisaineet ovat kalsium, fosfori, magnesium, natrium, kloori ja kalium. Hivenaineista tärkeimmät ovat rauta, kupari, sinkki ja seleeni.

Kalsium ja fosfori toimivat luuston merkittävimpinä rakennusaineina, joiden saanti on erityisen tärkeää kantavalle tammalle ja kasvavalle varsalle. Kalsiumin ja fosforin suhde (Ca:P) pitäisi olla koko rehuannoksessa (heinä + väkirehu + kivennäiset) imettäville tammoille 1,8:1. Kasvaville varsoille ja kantaville tammoille sopiva suhde on 1,5:1 ja muille hevosille 1,4-1,7:1. Kalsiumin ja fosforin saanti ja Ca:P suhde ruokinnassa varmistetaan kalsiumrikkaalla (3,5–4,0:1) kivennäisseoksella.

Myös magnesium on luuston rakennusaine. Täysikasvuiset hevoset tarvitsevat sitä muun muassa lihasten toimintaan ja energiantuotantoon.

Natrium, kalium ja kloori ovat elektrolyyttejä, jotka osallistuvat lihasten ja hermoston toimintaan. Ne suojaavat lihaksia maitohapon haitoilta – siksi niiden riittävyys on tärkeää erityisesti kilpahevosille. Hien mukana poistuu runsaasti elektrolyyttejä ja kovassa rasituksessa hevonen voi menettää huomattavasti painoaan. Puutos ilmenee väsymisenä, haluttomuutena, lihaskouristuksina ja lihaskipuina.

Nuolukivi on suositeltavaa kaikille hevosille. Tutkimusten mukaan kilpaileva hevonen ei saa yleensä riittävästi suolaa pelkästään nuolukivestä. Siksi suolaa sisältävien elektrolyyttiseosten käyttäminen ennen ja jälkeen rasituksen vähentää hevosen painonmenetystä, nopeuttaa sen palautumista sekä edistää suorituskykyä.

Rautaa hevonen tarvitsee erityisesti veren hemoglobiinin sekä lihasten myoglobiinin (lihaspuna) rakennusaineena. Sillä on keskeinen merkitys myös hapen kuljetuksessa ja hevosen suorituskyvyssä. Urheiluhevonen hyötyy kuureina annetusta lisäraudasta muun muassa siksi, että rautaa poistuu rasituksessa elimistöstä enemmän kuin normaalissa aineenvaihdunnassa. Raudan imeytyminen voi heikentyä suolistohäiriöiden yhteydessä. C-vitamiini edesauttaa raudan imeytymistä.

Kupari on hevoselle välttämätön muun muassa valkuaisaineenvaihdunnassa ja luuston rakennusaineena. Kuparia tarvitaan hemoglobiinin muodostukseen. Huono karva ja anemia voivat olla merkkejä riittämättömästä kuparin saannista.

Sinkkiä hevonen tarvitsee luunmuodostukseen, kasvuun ja karvapeitteen hyvän kunnon ylläpitämiseen, energia-aineenvaihduntaan ja hormonitoimintaan. Sinkin puutosoireita ovat huono ruokahalu ja ihovauriot. Kun teollisia rehuja tai kivennäisiä käytetään ohjeiden mukaan, ei kuparin tai sinkin puutetta esiinny.