Hannu Torvinen

Hannu Torvinen on nuoresta iästään huolimatta tämän hetken ammattiohjastajien kärkinimiä.
Hannu on ohjastanut vuodesta 2008 lähtien yli 10 000 starttia. Vuonna 2017 hän ylitti maagisen 1000 voiton rajan. Häntä ennen ainoastaan yksi ohjastaja on pystynyt samaan yhtä nuorella iällä eli 25-vuotiaana. Lisäksi Hannulle on kertynyt rutkasti suurkilpailumenestystä. Hän on saavuttanut voiton kahdesti lämminveristen Kriteriumissa. Vuonna 2018 Hannu on ajoi Suur-Hollola-ajon voittoon hevosella Ranch Kelly. Hiljattain Hannu ajoi samaisella suomalaissyntyisellä tammalla ensimmäisen voittonsa Euroopan suurimmassa ravimaassa Ranskassa.
Ranch Kellyn ruokinnassa Racing-rehut ja erityisesti Racing Selected on todettu toimivaksi.
